torstai 4. helmikuuta 2016

Epätoivon hetkiä-sarja


Tämä koirani Terrin kuva on siitä jännä teos, että se seikkaili pitkin asuntoa monta vuotta, kunnes viime syksynä täällä uudessa kodissa, hirsiseinien suojassa sain viimein inspiraation saattaa teos valmiiksi. Maalauksen nimenä kulkee toistaiseksi "Ahneus ja Epäluulo", mutta pian muutan nimen aivan toiseksi. Kävi näet niin, että maalasin kuvaa tuosta sekarotuisesta koirastani, joka varastaa vaikka lokeilta kalat suusta saadakseen apetta huumaavan tuoksuisista kalanperkuujätteistä. 
Kuvan valmistuttua, näinkin Terrin silmissä itseni. Eikä katse ollutkaan yhtään ahne, epäluuloinen vain. Surullinen, kaikkensa menettänyt. Kuten minäkin. 

Teos tulee olemaan osa suurempaa "Epätoivon hetkiä-sarjaa", jonka lopullisen tarkoituksen paljastan kevään korvilla. Eilen aloin maalaamaan toista Terrin kuvaa, johon tulee kolme mustaa korppia, kieloja, sekä jälleen katse, joka kertoo omaa tarinaansa elämästäni.

Mitä sinä näet Terrin katseessa, entä mitä mielestäsi symboloivat nauravat lokit tai muut kuvan asiat?