perjantai 30. joulukuuta 2016

Foxielady


Pitkään pyöri mielessä omakuva, iloinen sellainen. 
Sellainen, joka kertoo minusta,
josta löytyy paljon minua kuvaavia asioita. 
En halunnut kuitenkaan tehdä ihan perinteistä muotokuvaa, 
jossa pönöttäisin ylpeänä koirieni keskellä.
Ei, se ei ole minun juttu.
Kuvassa pitää olla taikuutta, omaperäisyyttä, erikoisuutta.
Siitä ajatuksesta syntyi foxielady. 



torstai 29. joulukuuta 2016

Luonnostelua ja piirtelyä


Ensin luonnostellaan, sitten piirretään puhtaaksi. Kuulostaa ihan tutulta, eikö vain. 
Ehkäpä niin, mutta ei ollenkaan minun juttuni. 
Mulla on tapana aina suoraan alkaa työstää lopullista kuvaa. 
Piirrän pohjat summittaisesti, korjaillen sitten myöhemmin. Maalatessa varsin helppoa, kun kuvaa voi muokata rajattomasti aina vaan päälle maalaamalla kerros kerrokselta. 
Piirtäessä et voikaan tehdä samoin. 
Pitää ainakin ihan vähän luonnostella, mietiskellä mitä aikoo kuvaan tehdä ja mitä ei. 
Tässä nyt hyvä esimerkki luonnostelun ja lopullisen, tosin vielä hieman keskeneräisen piirroksen eroavaisuuksista. 

Kumpi on sinun suosikkisi?




Peuranruusut



Peuranruusuja työstin pitkin syksyä aina isompien töiden lomassa. 
Näillä töillä ei sen kummemmin ole mitään tarinaa. 
Taisin hieman inspiroitua vanhoista kiiltokuvista ja halusin tehdä jotain yhtä kaunista ja suloista.
Molemmat on tuttuun tapaan maalattu sekatekniikalla vanerille.
 Kokoa näillä pienillä tauluilla on 25x35cm. 
Molemmista on saatavilla erilaisia kivoja painotuotteita täällä ja täällä :)



Näistäkin kortteja tilattavissa suoraan minun kauttani. Alkuperäiset teokset ovat myös myynnissä!.


Who`s watching Who?


Kuka kyttää ketä- vapaasti suomennettuna, -teos kertoo luolametsästyksestä. Pienistä sinnikkäistä kettuterriereistä, jotka eivät anna periksi etsiessään saalista, jonka metsästämiseen koirat ovat tarkoitettuja. 

Tämäkin teos kävi valokuvaajalla jokunen aika sitten, ja edeltävinä päivinä tein "hullunviisiin" töitä saadakseni kaikki kuvaajalla lähtevät teokset valmiiksi. Nyt jälkeenpäin kun katson tätä kuvaa, niin en ole tyytyväinen, vaan aivan varmasti tulen vielä sipistelemään taulua sieltä sun täältä saadakseni täysin valmiiksi. 

Yleisön pyynnöstä tälle taululle tulee myöskin pari, joka on jo varattu asiakkaalle. Tämä toinen samantapainen taulu kuvaa karkeakarvaisten kettuterrierireiden metsästysreissuja :) Vasta muutamia tunteja maalausurakka takana, kun taulu näyttää tältä!


Kun Korpitkin Kirkuivat



Kun Korpitkin Kirkuivat -teos syntyi melkoisen nopeasti. Teos kertoo minusta itsestäni, symbolit kertovat omaa karua kieltään, ettei aivan kaikki ole kunnossa. 
Taustalla läheisen kuolemaa, yksinäisyyttä, sairautta. tieto siitä, ettei asiat parane. 
Etten minäkään parane. 
Käyn omaa sotaani, istun omassa vankilassani. 
Kotona, poissa ihmisten ilmoilta. 
Ei auta rimpuilla, ei itkeä, ei huokailla. Ei uskoa parempaan.
Kun pitää vain yrittää jaksaa päivä toisensa jälkeen. 
Väistellä hajusteita, homeita, savua, auton pakokaasuja... 

Winterdeer


Peurat on mulle todella rakkaita ja niitä olen nyt viime aikoina maalaillut enemmänkin. 
Ja itseasiassa eilen aloitin jälleen uuden peura-aiheisen piirroksen. 
Nyt ensin kuitenkin esittelyssä Winterdeer, joka on jälleen sekatekniikalla vanerille maalattu. 
Kokona tuttu 50x50cm. 

Winterdeer syntyi halusta tehdä erilainen joulukortti, 
yksinkertainen, mutta kuitenkin hieman satumainen. 

Kokeilin ensimmäistä kertaa tätä maalatessa videointia, 
joskin tuota taitoa täytyy vielä rutkasti harjoittaa lisää. Valaistus tummassa hirsitalon tuvassa ei ole parhaimmillaan tähän aikaan vuodesta niihin puuhiin. 
Joulupukki toi minulle kameranjalustan, joka tuli todella tarpeeseen. Vielä kun valaistuksen saisin paremmaksi... Kevään mittaan luultavasti siis tulossa lisää videomateriaalia. 


Winterdeer työstä muuten myös saatavissa kivoja painotuotteita! ;) Ja minun kauttani suoraan voit tilata julisteita ja kortteja!



Kangaskassi

Koska kaikkea uutta pitää aina kokeilla, niin testailin myös kankaalle piirtämistä. 
Aika kiva tuli, vai mitä?
Näitä kasseja voisi tehtailla vielä lisääkin. 
Jos haluat oman, niin ota ihmeessä yhteyttä!



Sateenkaarikoira


Tilaustyö asiakkaan edesmenneestä ystävästä. 

Revontulikoira



Revontulikoiraa työstin todella kauan, aina oli kuonossa jokin vinksallaan, enkä ollut mihinkään tyytyväinen. Tässä kohtaa kerrottakoon, etten käytä piirtämisessä mitään apukeinoja, ei ruudukoita, eikä muita. Pelkästään silmän ja käden yhteistyöllä mennään. Noh, usein metsään, mutta en anna periksi. Mielestäni piirtämään oppii vain kovalla harjoittelulla!

Tämä työ oli siis tilaustyö asiakkaan edesmenneestä parhaasta ystävästä, joten lopputuloksen piti miellyttää oman silmän lisäksi myös asiakasta!

Muukalainen Ruiskukkapellossa

Yhdeksi suosituimmista teoksistani on noussut tämä Muukalainen Ruiskukkapellossa maalaus. Alunperin jännitin kamalasti tämän esittelemistä, olin jotenkin aivan vakuuttunut, ettei tästä kukaan tykkäisi.. Toisin kävi.


Marraskuussa kävin tauluineni valokuvaajalla, joka otti laadukkaita kuvia teoksistani myyntiä varten.
Alkuperäinen maalaus on jo myyty, mutta tästä on tilattavissa minun kauttani kortteja ja julisteita. 

Society6-kaupasta voi ostaa vaikkapa teepparin tai tyynyn tällä aiheella ;)